maanantai 29. elokuuta 2016

"Perustuu tosipahtumiin, tai ainaki tosi todelle tuntuvii unii"

Päätin alottaa parin vuoden tauon jälkeen kirjottamaan taas blogia, nyt vähän eri muodossa. Nuorempana kirjotin niin sanottua lifestyle blogia ja nyt kun katon taaksepäin jo kauan aikaa sitten piilotettuja blogikirjotuksia niin oon ollu hyvin tunteiden vallassa. Miten helppoa olikaan 14-vuotiaan tytön elämä.

  Tähän alkuun haluaisin kertoa itestäni, blogin otsikosta ja siitä miksi palasin tänne höpöttelemään. Olen siis Riia, keväällä 18-vuotta täyttänyt opiskelijatyttö, toivoton romantikko, haaveilija, spontaani ja kolmen koiran iloinen omistaja. Asun vanhempien kanssa Helsingissä. Rakastan lukemista, elokuvia ja kirjoittamista. Aloitin juuri varmasti monta vuotta vievän projektin, nimittäin aloitin kirjottamaan omaa kirjaa! Siitä varmasti enemmän tietoa myöhemmin, mutta sen voin sanoa että oman kirjan kirjottaminen on ollut suuri haave jo useamman vuoden.

  Ala-aste ikäisestä asti oon rakastanut kirjoittamista, kirjotellut paljon novelleja joista yhden taisin jopa julkaista täällä kerran. En koskaan saa mitään kirjotuksia lopetettua, vaan ne jää aina kesken eikä tarinalle tuu onnellista loppua. Niin ei usein käy tosielämässäkään. Kirjojen lukemisesta ja elokuvien katsomisesta on ollut paljon apua, sillä kaikki loppuu joskus johonkin.

  Tätä blogia, "Sininen tunti", aloin kirjottelemaan puhtaasta omien mielipiteiden ulostuomisen halusta. Luulen että jokaisella nuorella tulee jossain vaiheessa sellainen aikajakso jossa uskoo kasvaneensa henkisellä tasolla. Tää kesä oli mulle sellanen aika. Opin tuntemaan itsestäni puolia joiden olemassaoloa en ollut ennen tiedostanut. Opin myös arvostamaan itseäni aivan uudella tavalla, rakastamaan itseäni ja sitä myötä myös rakastamaan elämää.

  Nimi "Sininen tunti" kuvastaa aikaisin aamulla olevaa hetkeä, joilloin kaikki näyttäisi olevan sinistä. Mulle se kuvastaa aikaa jolloin oon varmaan ollut eniten hereillä tän kuluneen kesän aikana. Monta mielenkiintoista keskustelua ja mieleenpainuvaa hetkeä on koettu juuri tänä aikana.

Jatkossa haluan ottaa kantaa juuri itsensä etsimiseen, ulkonäköpaineisiin, siihen miten sosiaalinen media vaikuttaa tähän kaikkeen. Tuntuu tosi hassulta taas kirjotella, mutta toivon että ne jotka lukevat tulevaisuudessa mun höpötyksiä vois samaistua niihin ja ehkä jopa saada niistä jotain uutta irti.

Haistellaan myöhemmin, - Riia

Otsikko: Paperi T -  Sanat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti