Mä ehdin vielä!! Hyvää itsenäisyyspäivää 99!
Moi. Taas on vierähtäny useempi päivä ku oon päässy tänne höpöttelee. Eikä mulla oo sen kummempaa tekosyytä niiku ei koskaa aikasemminkaa. Koska tää ei oo mikään your average lifestyle blogi nii en tykkää kirjotella ellei joku aihe oikeesti vaivaa mua tai jos ei tuu pakottava tarve kirjotella. Niille jotka on kyselly kirjasta nii tosiaa alotin tänään alusta. Vihasin sitä ja nyt haluun vaa alottaa alusta.
Mut joo mennään aiheeseen. Key words tänään on some ja ystävät.
Kun mun poikaystävä (hihih) poisti sen instagramin aikasemmin tänä vuonna ja vetäyty kokonaan somesta mun ihan eka ajatus oli et miten sä pystyt tohon ja seuraava ajatus oli ahistus siitä et miksen mä pysty samaan. Miks mulle edes tulee sellanen ajatus kun et "miten sä voit poistaa somen". Oksettaa miten koukussa oon someen ja miten sitäkautta ruokin mun epävarmuutta itteeni kohtaan. Kaikille tuttu käsite somestalkkaus on mun joku jokapäiväinen pahe vähän niiku jollekkin on vaikka tupakan poltto tai kynsien pureskelu. Tai no ehkä ei ihan stalkkaus, mut ylimääränen selailu ja tutkiskelu varsinki Instagramissa. Mikä siitä somesta sit tekee niin ns. addiktoivan?
Veikkaan että aika moni tietää sen tunteen että jos sun kuva ei vaik sakkaa tarpeeks monta tykkäystä niin ajattelet että et oo tarpeeks nätti. Siis ihan sairasta. Ja somefeimit? Ihminen ei oo mitenkää parempi ihminen koska sillä on enemmän seuraajia ja ihmiset hypettää mun mielestä muutenki ihan törkeen tyhmiä juttuja.
Ihmiset myös valitsee niiden ystäviä somen mukaan. Tottakai se on sika jees jos ihmiset löytää kavereita somen kautta koska jakaa vaikka yhteisiä kiinnostuksen kohteita, mut siis se että jengi alkaa oikeesti hypettää jotai tiettyy artistii tai tietynlaisii vaatteita vaan koska ns. somefeimit tekee sillee on musta tosi naurettavaa. Tietty oon löytäny paljon siistejä artisteja ja muuta tällästä muiden ihmisen kautta ja on tosi jees jakaa niitä ihmisten kanssa jotka tykkää niistä myös. Mut valitseeks jengi ihmisii niiden ympärille sen takii et ne voi sanoo et ne hengas noiden ihmistenkaa vai koska oikeesti kelaa et ne ihmiset on sisimmissää jees? Joskus aikasemmin oikeesti hengasin joidenkin ihmistenkaa osin vaan siks et ne oli mun mielest tosi tavoteltavan olosia. Mut sen voin sanoo et kyllä ihmisestä huomaa päällepäin jos se oikeesti haluu olla sun ystävä tai jos syynä on joku muu. Ja siks en tosiaa enää oo tekemisissä näiden ihmisten kanssa. Epävarmat ihmiset tekee sunkin olosta epävarmemman.
Oon samaan aikaan tosi vihanen itelleni siitä et käytän somee niin paljon. Tänään just kysyin iteltäni et miks mä ees käytän instagramii ku loppujen lopuks tulee vaan epävarmempi olo kun stalkkaa jotain mimmejä joilla on muka jotain materiaa tai muuten vaan tosi pinnallista mitä itellä ei oo. Miks mun pitää saada postaa just toi kuva tai laittaa just toi snäpstory? Laitanko niit koska ajattelen et ne on kivoja vai koska haluun et tietyt ihmiset näkee ne ja kelaa et oon jotenki tavoteltavan olonen?
Nostan hattuu mun poikaystävälle et se pääs pois tosta syöpäharrastuksesta.
Höpötellään taas !
Otsikko: Pyhimys - Kurjuutta kummempaa
tiistai 6. joulukuuta 2016
tiistai 22. marraskuuta 2016
"Nuori ja kaunis"
Tänään halusin kirjottaa itelle ainakin tällä hetkellä tosi ajankohtasesta aiheesta, eli naisellisuudesta ja sen määrittelemisestä.
Usein kuulee kaiken näkösiä kriteerejä joita naisellisella naisella mukamas pitäisi olla. Pitkät hiukset, hoikka vartalo, pitkät sääret, sileä iho, "naisellisia vaatteita", hyvät käytöstavat... jne. Se pistää miettimään, kuka määrittelee saako joku tuntea itsensä naiselliseksi tai seksikkääksi? Miksi pitäis hävetä sitä että omaa terveelliset ruokailutottumukset ja herkuttelee? Tai jos haluaa lähteä lökäreissä kouluun? Tai meikkaaminen ei oo just sun juttu?
Jokainen nainen ihonväristä, vartalosta ja iästä huolimatta ansaitsee tuntea olonsa kauniiksi, naiselliseksi ja seksikkääksi. Jokainen ihminen on erilainen, eikä minkään kriteerien pitäisi voida määritellä miten joku tuntee itsestään. Sosiaalinen media ja julkisuuden henkilöt asettavat mahdottomia kriteerejä nuorille ja miksei vähän vanhemmillekkin naisille. En kiellä etten kattois joskus jotain julkisuuden henkilöitä ihaillen, mutta viimeaikoina on tullut sellainen tunne että kun katsoo peiliin näkee jotain ihan muuta kun naisellisen naisen. Tuntuu etten ole tarpeeksi "nainen" kun pukeudun farkkuihin ja isoon t-paitaan, joka nyt on ollu mun go to asukokonaisuus viimeaikoina. Tunnen oloni mukavaksi, mutta epänaiselliseksi ja sen takia mulla on ristiriitanen fiilis siitä että voinko lähteä ihmisten ilmoille.
Jatkuva tarve meikata ja laittautua on tuonu mulle sikana stressiä. Joka aamu herään tosi aikaisin että kerkee ehostautua tarpeeksi ennen kouluun lähtöä. Meikistä ja sun muusta alkaa pikkuhiljaa kehittyä maski jonka taakse piilottaa sen oikean ittensä. Nuoren ja omalla tavallaan kauniin ihmisen. Mutta samalla rakastan meikkaamista ja sitä että saa näyttää juuri siltä miltä haluaa enkä siksi tosiaankaan tuomitse ketään joka käyttää meikkiä päivittäin. Oman itsensä määrittely sen perusteella että miltä näyttää on tosi tyhmää. Jokainen ihminen syntyy omaan kehoonsa, mutta jokainen on myös paljon enemmän kun miltä näyttää ulkoa päin. Ihmisen sisäinen kauneus loppupeleissä merkitsee niin paljon enemmän.
"The sign of a beautiful person is that they always see beauty in others"
-Riia
Otsikko: "Nuori ja Kaunis" - Anna Järvinen
Usein kuulee kaiken näkösiä kriteerejä joita naisellisella naisella mukamas pitäisi olla. Pitkät hiukset, hoikka vartalo, pitkät sääret, sileä iho, "naisellisia vaatteita", hyvät käytöstavat... jne. Se pistää miettimään, kuka määrittelee saako joku tuntea itsensä naiselliseksi tai seksikkääksi? Miksi pitäis hävetä sitä että omaa terveelliset ruokailutottumukset ja herkuttelee? Tai jos haluaa lähteä lökäreissä kouluun? Tai meikkaaminen ei oo just sun juttu?
Jokainen nainen ihonväristä, vartalosta ja iästä huolimatta ansaitsee tuntea olonsa kauniiksi, naiselliseksi ja seksikkääksi. Jokainen ihminen on erilainen, eikä minkään kriteerien pitäisi voida määritellä miten joku tuntee itsestään. Sosiaalinen media ja julkisuuden henkilöt asettavat mahdottomia kriteerejä nuorille ja miksei vähän vanhemmillekkin naisille. En kiellä etten kattois joskus jotain julkisuuden henkilöitä ihaillen, mutta viimeaikoina on tullut sellainen tunne että kun katsoo peiliin näkee jotain ihan muuta kun naisellisen naisen. Tuntuu etten ole tarpeeksi "nainen" kun pukeudun farkkuihin ja isoon t-paitaan, joka nyt on ollu mun go to asukokonaisuus viimeaikoina. Tunnen oloni mukavaksi, mutta epänaiselliseksi ja sen takia mulla on ristiriitanen fiilis siitä että voinko lähteä ihmisten ilmoille.
Jatkuva tarve meikata ja laittautua on tuonu mulle sikana stressiä. Joka aamu herään tosi aikaisin että kerkee ehostautua tarpeeksi ennen kouluun lähtöä. Meikistä ja sun muusta alkaa pikkuhiljaa kehittyä maski jonka taakse piilottaa sen oikean ittensä. Nuoren ja omalla tavallaan kauniin ihmisen. Mutta samalla rakastan meikkaamista ja sitä että saa näyttää juuri siltä miltä haluaa enkä siksi tosiaankaan tuomitse ketään joka käyttää meikkiä päivittäin. Oman itsensä määrittely sen perusteella että miltä näyttää on tosi tyhmää. Jokainen ihminen syntyy omaan kehoonsa, mutta jokainen on myös paljon enemmän kun miltä näyttää ulkoa päin. Ihmisen sisäinen kauneus loppupeleissä merkitsee niin paljon enemmän.
"The sign of a beautiful person is that they always see beauty in others"
-Riia
Otsikko: "Nuori ja Kaunis" - Anna Järvinen
maanantai 7. marraskuuta 2016
They say fear is for the brave, for cowards never stare it in the eye
Tässä samalla kirjotellessa fiilistelen tota Passengerin uutta levyä "Young as the morning, Old as the sea". Jos tykkää indie popista/folkista nii on varmaan jo kuullu. En oo vielä ihan varma mitä mieltä oon tästä. Lisää siitä sit lopuksi.
Nää kirjotukset on aina sika vaikee alottaa. Sillee "Talvi. Sataa lunta. Kylmä. Ahistaa. Vaivun puoleks vuodeks koomaan. Loppu. Kiitos että luitte." Ei mut oikeesti. Mun on nykyään tosi vaikee kirjottaa. En oo varma johtuuko se siitä että teen tätä yhä harvemmin vai siitä et mun pää vaan lyö tyhjää päivästä toiseen. Ne jotka tuntee mut, tietää että kirjotan päiväkirjaa ja oon kirjottanu itseasiassa siitä asti kun nyt osasin kirjottaa. Ja se on tietysti tosi yksityinen juttu. Mut ehkä just siks tänne on vaikee postailla mitään kun en osaa muodostaa sellasta välimuotoa joka ei olis liian yksityinen tai sit taas ääripäässä sellanen "Tänään kävin kahvilla ja söin korvapuustia mun parhaan kaverin kanssa", koska, no teen sitä lähestulkoon joka päivä.. Vois tulla vähä tylsä blogi.
Oon muutenki tullu siihen tulokseen etten haluu alkaa liittää tänne mitään kuvia yms mun päivistä ellei oo ihan pakko.
Kulunen viikon aikana oon kattonu aika paljon leffoja. Viimesimmät leffat mitä katoin oli "Don't Breathe", "Huss" ja "10 Cloverfield Lane". Kaikki oli omalla tapaa tosi hyviä. En oo mikään kauhuleffojen ystävä, koska oon vaa liian nössö mut nää oli omasta mielestä kaikki enemmänki jännäreitä, thrillereitä, mitä ikinä. Mut mitä muuta tälläsellä kelillä voi tehä? Tänäänki olin tulossa kotiin ja tuntu kun oikeesti jääpiikkei ois lentäny päin naamaa. En tykkää talvesta se on selkee, musta vaan joulun alla sais olla kylmä ja lunta ja sit kiitos hei hei ja +25
Mitä jengi tekee talvella? Mä vaa notkun kavereilla ja poikafrendillä ja juon 10 litraa glögii viikossa. True story. Meil menee kotona anteeks antamaton määrä glögii täs joulun alla. Ja joulutorttui. Ja pipareit. Oon joku joulu enthusiastic. Joulu on parasta ikinä. Kaikilla vastaan väittäjillä on oikeus olla väärässä.
Ihan kiva levy Passengerilta. Omat lemppari biisit oli "Home" ja "If You Go".
Marraskuun aikana toivottavasti enemmän tekstiä, haistellaan !
Otsikko: Passenger - Home
Nää kirjotukset on aina sika vaikee alottaa. Sillee "Talvi. Sataa lunta. Kylmä. Ahistaa. Vaivun puoleks vuodeks koomaan. Loppu. Kiitos että luitte." Ei mut oikeesti. Mun on nykyään tosi vaikee kirjottaa. En oo varma johtuuko se siitä että teen tätä yhä harvemmin vai siitä et mun pää vaan lyö tyhjää päivästä toiseen. Ne jotka tuntee mut, tietää että kirjotan päiväkirjaa ja oon kirjottanu itseasiassa siitä asti kun nyt osasin kirjottaa. Ja se on tietysti tosi yksityinen juttu. Mut ehkä just siks tänne on vaikee postailla mitään kun en osaa muodostaa sellasta välimuotoa joka ei olis liian yksityinen tai sit taas ääripäässä sellanen "Tänään kävin kahvilla ja söin korvapuustia mun parhaan kaverin kanssa", koska, no teen sitä lähestulkoon joka päivä.. Vois tulla vähä tylsä blogi.
Oon muutenki tullu siihen tulokseen etten haluu alkaa liittää tänne mitään kuvia yms mun päivistä ellei oo ihan pakko.
Kulunen viikon aikana oon kattonu aika paljon leffoja. Viimesimmät leffat mitä katoin oli "Don't Breathe", "Huss" ja "10 Cloverfield Lane". Kaikki oli omalla tapaa tosi hyviä. En oo mikään kauhuleffojen ystävä, koska oon vaa liian nössö mut nää oli omasta mielestä kaikki enemmänki jännäreitä, thrillereitä, mitä ikinä. Mut mitä muuta tälläsellä kelillä voi tehä? Tänäänki olin tulossa kotiin ja tuntu kun oikeesti jääpiikkei ois lentäny päin naamaa. En tykkää talvesta se on selkee, musta vaan joulun alla sais olla kylmä ja lunta ja sit kiitos hei hei ja +25
Mitä jengi tekee talvella? Mä vaa notkun kavereilla ja poikafrendillä ja juon 10 litraa glögii viikossa. True story. Meil menee kotona anteeks antamaton määrä glögii täs joulun alla. Ja joulutorttui. Ja pipareit. Oon joku joulu enthusiastic. Joulu on parasta ikinä. Kaikilla vastaan väittäjillä on oikeus olla väärässä.
Ihan kiva levy Passengerilta. Omat lemppari biisit oli "Home" ja "If You Go".
Marraskuun aikana toivottavasti enemmän tekstiä, haistellaan !
Otsikko: Passenger - Home
keskiviikko 12. lokakuuta 2016
Mä koitan vaa elää mun unelmaa, ilman et joudun itteeni kusettaa
Mihin mä häippäsin? Alotin blogin, kirjotin pari tekstii ja sit vaa lähin menee. Sori.
Oon ollu tosi mietteissäni viime viikot, kirjotellu kaikenlaista mut koskaan en saanu mitää nii kivaa aikaseks et ois kehannu painaa 'julkaise'. Oon puuhastellu kauheesti sen kirjan ympärillä ja kattonu dokkareita elämästä. Aivot on ollu iha ylikierroksilla.
Mut viime päivät, eilinen ja tää varsinki on menny siihen että oon pohtinu yhtä asiaa; Miks ihmiset tarttuu niin kovasti kiinni menneeseen? Kaikilla on varmasti positiivisia ja negatiivisia muistoja elämästä. On helppo sulkee silmät ja palata takaisin johonkin päivään jolloin tapahtu jotain kivaa. Ajattelet sitä, palaat siihen ehkä usein. Ja on kans helppo palata takas johonkin epämiellyttävään. Ja sit sä vallot siellä ja toivot ettei se olis koskaan tapahtunu. Mutta miksi?
Vaikka kuinka toivoisit et voi palata menneeseen. Tehtyjä tekoja ei saa tekemättömiksi. Ja ihania päiviä ei voi elää uudelleen. Mulle kävi tänään aika koominen juttu. Olin lähössä ruokalasta luokkakaverin kanssa takas tunnille ja käveltiin röökipaikan ohi siinä sitten ja jotain pelleiltiin. Mulla oli kädessä neljä mandariinia. Yhtäkkiä kompastuin omiin jalkoihini ja lensin siihe naamalleni asfalttiin ja mandariinit pusertu alle. Ei sattunu onneks, mitä nyt vähä jotain naarmua mut naurettiin kovaan ääneen. Nolotti aika paljon ku olihan siellä ihmisiä mut mikäs siinä. Tollasia turha jäädä nolostelee.
Menneeseen ei voi vaikuttaa. Siks mun mielestä ihmisten pitäis keskittyä tulevaisuuteen. Et voi ennustaa sitä, mutta voit vaikuttaa siihen teoilla ja sanoilla. Ja niin mun mielestä kaikkien pitäiski. Ihmiset luo itelleen tavoitteita, suunnitelmia, juttuja mitä pitää vaan saada tehtyy ennenku tietty aika on saavutettu. Mä lupasin itelleni et kirjotan ton kirjan ennenku kuolen. En mä tiedä jos kuolen vaik ensviikolla, mut alotinpahan ainakin. Ihmisillä pitää olla tiettyjä tavotteita että elämässä ois joku tarkotus. Jos sulla ei olis tavotteita, et nousis huomenna 6.30 ja lähtis taas kouluun vaikka et nukkunu ollenkaa ja vituttaa.
Mutta älä huijaa ittees. Älä luo tavotteita itelles koska joku olettaa sulta just sitä. Tee juttuja josta ite tykkäät, ihan sama ootko siinä hyvä tai uskooks kukaa muu siihen !
Haistellaan myöhemmin (toivottavasti pian), -Riia
Otsikko: "Kuka sua ohjaa" - Kube
Oon ollu tosi mietteissäni viime viikot, kirjotellu kaikenlaista mut koskaan en saanu mitää nii kivaa aikaseks et ois kehannu painaa 'julkaise'. Oon puuhastellu kauheesti sen kirjan ympärillä ja kattonu dokkareita elämästä. Aivot on ollu iha ylikierroksilla.
Mut viime päivät, eilinen ja tää varsinki on menny siihen että oon pohtinu yhtä asiaa; Miks ihmiset tarttuu niin kovasti kiinni menneeseen? Kaikilla on varmasti positiivisia ja negatiivisia muistoja elämästä. On helppo sulkee silmät ja palata takaisin johonkin päivään jolloin tapahtu jotain kivaa. Ajattelet sitä, palaat siihen ehkä usein. Ja on kans helppo palata takas johonkin epämiellyttävään. Ja sit sä vallot siellä ja toivot ettei se olis koskaan tapahtunu. Mutta miksi?
Vaikka kuinka toivoisit et voi palata menneeseen. Tehtyjä tekoja ei saa tekemättömiksi. Ja ihania päiviä ei voi elää uudelleen. Mulle kävi tänään aika koominen juttu. Olin lähössä ruokalasta luokkakaverin kanssa takas tunnille ja käveltiin röökipaikan ohi siinä sitten ja jotain pelleiltiin. Mulla oli kädessä neljä mandariinia. Yhtäkkiä kompastuin omiin jalkoihini ja lensin siihe naamalleni asfalttiin ja mandariinit pusertu alle. Ei sattunu onneks, mitä nyt vähä jotain naarmua mut naurettiin kovaan ääneen. Nolotti aika paljon ku olihan siellä ihmisiä mut mikäs siinä. Tollasia turha jäädä nolostelee.
Menneeseen ei voi vaikuttaa. Siks mun mielestä ihmisten pitäis keskittyä tulevaisuuteen. Et voi ennustaa sitä, mutta voit vaikuttaa siihen teoilla ja sanoilla. Ja niin mun mielestä kaikkien pitäiski. Ihmiset luo itelleen tavoitteita, suunnitelmia, juttuja mitä pitää vaan saada tehtyy ennenku tietty aika on saavutettu. Mä lupasin itelleni et kirjotan ton kirjan ennenku kuolen. En mä tiedä jos kuolen vaik ensviikolla, mut alotinpahan ainakin. Ihmisillä pitää olla tiettyjä tavotteita että elämässä ois joku tarkotus. Jos sulla ei olis tavotteita, et nousis huomenna 6.30 ja lähtis taas kouluun vaikka et nukkunu ollenkaa ja vituttaa.
Mutta älä huijaa ittees. Älä luo tavotteita itelles koska joku olettaa sulta just sitä. Tee juttuja josta ite tykkäät, ihan sama ootko siinä hyvä tai uskooks kukaa muu siihen !
Haistellaan myöhemmin (toivottavasti pian), -Riia
Otsikko: "Kuka sua ohjaa" - Kube
sunnuntai 4. syyskuuta 2016
"Mutta ilman rakkautta hukun öihin sekaviin"
Rakkaus ja läheiset. Nää kaks asiaa on ollu aika pinnalla viime aikoina mulle. Oon pohtinu ja miettiny miten ihmeessä voin olla näin onnekas, että oon saanu just ne vanhemmat jotka mulla on tai just ne ihmiset mun ympärille joita mulla on just nyt. Miten niin onnekas voi pieni ihminen olla. Mulla on tosi paljon asioita ja ihmisiä joista olla kiitollinen.
Alkukesästä istuskelin illalla meijän takapihalla ja muistan että toivoin että jonain päivänä kun herään voin sanoa että mulla on jotain mitä rakastaa, jotain mistä pitää kiinni omien päivieni loppuun saakka. Voi kuinka tyhmä ihminen voi olla, kun ei huomaa niitä pieniäkin asioita joista pitää olla kiitollinen. En tykkää kerskua asioilla joita mulla on, mutta sen verran voin sanoa että mulla on kaikkea mitä tarvitsen. Ja mulla on niin upeita ja tärkeitä ihmisiä, sitä en voi toistaa liikaa.
Luin kerran sellasen quoten, varmaan tumblrissa, joka meni jotakuinkin näin "Pray to God even after he gave you what you were praying for". Pienestä asti mummi ja minä rukoiltiin aina iltasin, että maailman ihmisillä olisi parempi olla. Kuulostaa ehkä vähän kliseiseltä, eikä se sillon ollu mulle niin iso juttu. Nyt kun oon vähän vanhempi, tiiän että se oli, iso juttu.
Oon miettiny tapoja ilmaista mun läheisille miten paljon ne merkitsee mulle ja miten kiitollinen oon että just nämä ihmiset ovat löytäneet tiensä mun elämään ja päättäneet siihen myös jäädä. Mutta tänä viikonloppuna tajusin että vaikkei aina osaa sanoa toiselle suoraan että rakastaa, että haluaa olla siinä sitä näyttää ihan huomaamattaan. Olemalla tukena vaikeina aikoina, juhlimalla mukana kun toinen onnistuu jossain, auttamalla kun toinen tuntee olevansa hukassa. On niin monta tapaa sanoa ja näyttää että rakastaa toista, että välittää. On niin monta tilannetta jossa tuntee olonsa rakastetuksi. Ja kun elämä on loppupeleissä kumminkin niin lyhyt, en halua hukata hetkeäkään sellaisten ihmisten kanssa jotka ei tätä näytä.
En tiedä missä olisin ilman mun läheisiä. Oon superkiitollinen, joka päivä. Jos saisin toivoa ihan mitä tahansa ja se toteutuisi, toivoisin että mun läheisillä on hyvä olla.
Hieman tunteellisempi teksti tällä kertaa. Mutta toivon että saatte tästä jotain irti, että pistää miettimään. Haistellaan myöhemmin, Riia
Otsikko: Jippu & Samuli Edelmann - Jos sä tahdot niin
p.s. ihanaa kuulla ihmisiltä että ootte tykänny mun höpötyksistä, kiitos ! :)
Alkukesästä istuskelin illalla meijän takapihalla ja muistan että toivoin että jonain päivänä kun herään voin sanoa että mulla on jotain mitä rakastaa, jotain mistä pitää kiinni omien päivieni loppuun saakka. Voi kuinka tyhmä ihminen voi olla, kun ei huomaa niitä pieniäkin asioita joista pitää olla kiitollinen. En tykkää kerskua asioilla joita mulla on, mutta sen verran voin sanoa että mulla on kaikkea mitä tarvitsen. Ja mulla on niin upeita ja tärkeitä ihmisiä, sitä en voi toistaa liikaa.
Luin kerran sellasen quoten, varmaan tumblrissa, joka meni jotakuinkin näin "Pray to God even after he gave you what you were praying for". Pienestä asti mummi ja minä rukoiltiin aina iltasin, että maailman ihmisillä olisi parempi olla. Kuulostaa ehkä vähän kliseiseltä, eikä se sillon ollu mulle niin iso juttu. Nyt kun oon vähän vanhempi, tiiän että se oli, iso juttu.
Oon miettiny tapoja ilmaista mun läheisille miten paljon ne merkitsee mulle ja miten kiitollinen oon että just nämä ihmiset ovat löytäneet tiensä mun elämään ja päättäneet siihen myös jäädä. Mutta tänä viikonloppuna tajusin että vaikkei aina osaa sanoa toiselle suoraan että rakastaa, että haluaa olla siinä sitä näyttää ihan huomaamattaan. Olemalla tukena vaikeina aikoina, juhlimalla mukana kun toinen onnistuu jossain, auttamalla kun toinen tuntee olevansa hukassa. On niin monta tapaa sanoa ja näyttää että rakastaa toista, että välittää. On niin monta tilannetta jossa tuntee olonsa rakastetuksi. Ja kun elämä on loppupeleissä kumminkin niin lyhyt, en halua hukata hetkeäkään sellaisten ihmisten kanssa jotka ei tätä näytä.
En tiedä missä olisin ilman mun läheisiä. Oon superkiitollinen, joka päivä. Jos saisin toivoa ihan mitä tahansa ja se toteutuisi, toivoisin että mun läheisillä on hyvä olla.
Hieman tunteellisempi teksti tällä kertaa. Mutta toivon että saatte tästä jotain irti, että pistää miettimään. Haistellaan myöhemmin, Riia
Otsikko: Jippu & Samuli Edelmann - Jos sä tahdot niin
p.s. ihanaa kuulla ihmisiltä että ootte tykänny mun höpötyksistä, kiitos ! :)
keskiviikko 31. elokuuta 2016
"Pakkopaita, mainoskatko, eikä todellakaan jatkoon"
Pienestä asti mua on opetettu luottamaan omiin mielipiteisiin ja siihen mikä tuntuu itsestä oikeelta. Tekemään päätöksiä sen mukaan. Skidinä näiden päätösten tekeminen ehkä tuli ilmi tilanteissa joissa ties tekevänsä jotain pahaa mutta oli pakko koska kaikki muutkin teki. Ryhmäpaineet oli tosi suuret, ihan ala-asteelta asti. Oon aina ollu sellanen ihminen joka on helppo puhua ympäri tekemään tyhmiäkin juttuja. En ajatellu aina omalla päällä. Muistan että elin tosi kauan, ihan lähi aikoihin asti sellasessa ajattelumaailmassa että kavereita on pakko olla, paljon, että vaikuttais jotenkin paremmalta ihmiseltä muiden silmissä. Että kaikki haluis olla mun kavereita. Ja sen eteen teki paljon tyhmiä juttuja. Lähti mukaan paikkoihin jonne ei koskaan ollut ajatellutkaan menevänsä ja vain toivoi parasta. Elin elämää näiden ihmisten kautta, enkä siis tosiaankaan itseni. Muistan kuinka paljon mietin aamulla mitä laitan päälle, jotta muut ajattelisivat että näytän kivalta. Käytin myös paljon rahaa nuorempana ostaen juttuja joita en voi nykyään sietää.
Sairasta. Kun vihdoin tajusin että kavereissa merkkaa laatu eikä määrä niin niistäkin ihmissuhteista on saanu paljon enemmän irti. Pienet piirit tuottaa paljon enemmän iloa kun suuret, koska usein joukkoon mahtu yks sun toinen ihminen joka ei halua aidosti olla sun kaveri. Pari oikeesti hyvää ja luotettavaa ihmistä sun rinnalla on loppupeleissä ollu mulle ainakin paljon parempi. Oon tuntenut mun parhaimman kaverin 11 vuotta, ykkösluokasta asti. Ei löydy kaveripiiristä toista ihmistä joka olisi nähnyt mun jokaisen vaiheen elämässä, virheet, onnistumiset, kaatumiset, ihastumiset, erot, heikot ja vahvat hetket. Ja on ollu mahtavaa myös nähdä tämän ihmisen kasvavan ihmisenä.
Jokainen ihminen saa loppupeleissä noin 80 vuotta täällä planeetalla. Sanoisin että kannattaa käyttää jokainen 24 tuntia päivästä elääkseen itseään varten, oli se sitten missä muodossa tahansa. Jos saisit valita elämän jossa et ehkä saa kaikkea maallista mitä toivot mutta rakastaisit itseäsi ja elämääsi ja osaisit arvostaa pieniäkin asioita tai elämän jossa saat kaiken maallisen mitä voit koskaan kuvitella mutta tunnet olosi joka päivä epävarmaksi ja tyytymättömäksi itseesi, kumman valitsisit?
Kun oppii rakastamaan ja arvostamaan itseään huomaa paljon vääryyttä maailmassa. Ihmisiä jotka haluavatkin olla seurassasi vain jotta hyötyisivät siitä jotain. Asioita joista luulit olevasi kiinnostunut, mut et enää voisi välittää vähempää. Ja alat kiinnittää huomiota siihen miten kohtelet myös muita ympärilläsi. Älä siis koskaan tee mitään muuta kuin ole oma itsesi. Ja ehkä tässä iässä monilla nuorilla on minäkuva hieman hukassa, on vaikea määritellä itseään. Siitä ei kannata stressata. Anna itsellesi aikaa olla ja kehittyä siksi ihmiseksi joka haluaisit olla. Opiskele, koe ja näe mahdollisimman paljon. Rakasta itseäsi. Ja muista elää aina itseäsi varten. Se että etsit itseäsi ei aina tarkoita että olet hukassa.
"Pakkopaita, mainoskatko, eikä todellakaan jatkoon" on ote Pyhimyksen biisistä Paranoid 2. Mielestäni se kuvaa hyvin tätä tekstiä.
Haistellaan myöhemmin, Riia
Sairasta. Kun vihdoin tajusin että kavereissa merkkaa laatu eikä määrä niin niistäkin ihmissuhteista on saanu paljon enemmän irti. Pienet piirit tuottaa paljon enemmän iloa kun suuret, koska usein joukkoon mahtu yks sun toinen ihminen joka ei halua aidosti olla sun kaveri. Pari oikeesti hyvää ja luotettavaa ihmistä sun rinnalla on loppupeleissä ollu mulle ainakin paljon parempi. Oon tuntenut mun parhaimman kaverin 11 vuotta, ykkösluokasta asti. Ei löydy kaveripiiristä toista ihmistä joka olisi nähnyt mun jokaisen vaiheen elämässä, virheet, onnistumiset, kaatumiset, ihastumiset, erot, heikot ja vahvat hetket. Ja on ollu mahtavaa myös nähdä tämän ihmisen kasvavan ihmisenä.
Jokainen ihminen saa loppupeleissä noin 80 vuotta täällä planeetalla. Sanoisin että kannattaa käyttää jokainen 24 tuntia päivästä elääkseen itseään varten, oli se sitten missä muodossa tahansa. Jos saisit valita elämän jossa et ehkä saa kaikkea maallista mitä toivot mutta rakastaisit itseäsi ja elämääsi ja osaisit arvostaa pieniäkin asioita tai elämän jossa saat kaiken maallisen mitä voit koskaan kuvitella mutta tunnet olosi joka päivä epävarmaksi ja tyytymättömäksi itseesi, kumman valitsisit?
Kun oppii rakastamaan ja arvostamaan itseään huomaa paljon vääryyttä maailmassa. Ihmisiä jotka haluavatkin olla seurassasi vain jotta hyötyisivät siitä jotain. Asioita joista luulit olevasi kiinnostunut, mut et enää voisi välittää vähempää. Ja alat kiinnittää huomiota siihen miten kohtelet myös muita ympärilläsi. Älä siis koskaan tee mitään muuta kuin ole oma itsesi. Ja ehkä tässä iässä monilla nuorilla on minäkuva hieman hukassa, on vaikea määritellä itseään. Siitä ei kannata stressata. Anna itsellesi aikaa olla ja kehittyä siksi ihmiseksi joka haluaisit olla. Opiskele, koe ja näe mahdollisimman paljon. Rakasta itseäsi. Ja muista elää aina itseäsi varten. Se että etsit itseäsi ei aina tarkoita että olet hukassa.
"Pakkopaita, mainoskatko, eikä todellakaan jatkoon" on ote Pyhimyksen biisistä Paranoid 2. Mielestäni se kuvaa hyvin tätä tekstiä.
Haistellaan myöhemmin, Riia
maanantai 29. elokuuta 2016
"Perustuu tosipahtumiin, tai ainaki tosi todelle tuntuvii unii"
Päätin alottaa parin vuoden tauon jälkeen kirjottamaan taas blogia, nyt vähän eri muodossa. Nuorempana kirjotin niin sanottua lifestyle blogia ja nyt kun katon taaksepäin jo kauan aikaa sitten piilotettuja blogikirjotuksia niin oon ollu hyvin tunteiden vallassa. Miten helppoa olikaan 14-vuotiaan tytön elämä.
Tähän alkuun haluaisin kertoa itestäni, blogin otsikosta ja siitä miksi palasin tänne höpöttelemään. Olen siis Riia, keväällä 18-vuotta täyttänyt opiskelijatyttö, toivoton romantikko, haaveilija, spontaani ja kolmen koiran iloinen omistaja. Asun vanhempien kanssa Helsingissä. Rakastan lukemista, elokuvia ja kirjoittamista. Aloitin juuri varmasti monta vuotta vievän projektin, nimittäin aloitin kirjottamaan omaa kirjaa! Siitä varmasti enemmän tietoa myöhemmin, mutta sen voin sanoa että oman kirjan kirjottaminen on ollut suuri haave jo useamman vuoden.
Ala-aste ikäisestä asti oon rakastanut kirjoittamista, kirjotellut paljon novelleja joista yhden taisin jopa julkaista täällä kerran. En koskaan saa mitään kirjotuksia lopetettua, vaan ne jää aina kesken eikä tarinalle tuu onnellista loppua. Niin ei usein käy tosielämässäkään. Kirjojen lukemisesta ja elokuvien katsomisesta on ollut paljon apua, sillä kaikki loppuu joskus johonkin.
Tätä blogia, "Sininen tunti", aloin kirjottelemaan puhtaasta omien mielipiteiden ulostuomisen halusta. Luulen että jokaisella nuorella tulee jossain vaiheessa sellainen aikajakso jossa uskoo kasvaneensa henkisellä tasolla. Tää kesä oli mulle sellanen aika. Opin tuntemaan itsestäni puolia joiden olemassaoloa en ollut ennen tiedostanut. Opin myös arvostamaan itseäni aivan uudella tavalla, rakastamaan itseäni ja sitä myötä myös rakastamaan elämää.
Nimi "Sininen tunti" kuvastaa aikaisin aamulla olevaa hetkeä, joilloin kaikki näyttäisi olevan sinistä. Mulle se kuvastaa aikaa jolloin oon varmaan ollut eniten hereillä tän kuluneen kesän aikana. Monta mielenkiintoista keskustelua ja mieleenpainuvaa hetkeä on koettu juuri tänä aikana.
Jatkossa haluan ottaa kantaa juuri itsensä etsimiseen, ulkonäköpaineisiin, siihen miten sosiaalinen media vaikuttaa tähän kaikkeen. Tuntuu tosi hassulta taas kirjotella, mutta toivon että ne jotka lukevat tulevaisuudessa mun höpötyksiä vois samaistua niihin ja ehkä jopa saada niistä jotain uutta irti.
Haistellaan myöhemmin, - Riia
Otsikko: Paperi T - Sanat
Tähän alkuun haluaisin kertoa itestäni, blogin otsikosta ja siitä miksi palasin tänne höpöttelemään. Olen siis Riia, keväällä 18-vuotta täyttänyt opiskelijatyttö, toivoton romantikko, haaveilija, spontaani ja kolmen koiran iloinen omistaja. Asun vanhempien kanssa Helsingissä. Rakastan lukemista, elokuvia ja kirjoittamista. Aloitin juuri varmasti monta vuotta vievän projektin, nimittäin aloitin kirjottamaan omaa kirjaa! Siitä varmasti enemmän tietoa myöhemmin, mutta sen voin sanoa että oman kirjan kirjottaminen on ollut suuri haave jo useamman vuoden.
Ala-aste ikäisestä asti oon rakastanut kirjoittamista, kirjotellut paljon novelleja joista yhden taisin jopa julkaista täällä kerran. En koskaan saa mitään kirjotuksia lopetettua, vaan ne jää aina kesken eikä tarinalle tuu onnellista loppua. Niin ei usein käy tosielämässäkään. Kirjojen lukemisesta ja elokuvien katsomisesta on ollut paljon apua, sillä kaikki loppuu joskus johonkin.
Tätä blogia, "Sininen tunti", aloin kirjottelemaan puhtaasta omien mielipiteiden ulostuomisen halusta. Luulen että jokaisella nuorella tulee jossain vaiheessa sellainen aikajakso jossa uskoo kasvaneensa henkisellä tasolla. Tää kesä oli mulle sellanen aika. Opin tuntemaan itsestäni puolia joiden olemassaoloa en ollut ennen tiedostanut. Opin myös arvostamaan itseäni aivan uudella tavalla, rakastamaan itseäni ja sitä myötä myös rakastamaan elämää.
Nimi "Sininen tunti" kuvastaa aikaisin aamulla olevaa hetkeä, joilloin kaikki näyttäisi olevan sinistä. Mulle se kuvastaa aikaa jolloin oon varmaan ollut eniten hereillä tän kuluneen kesän aikana. Monta mielenkiintoista keskustelua ja mieleenpainuvaa hetkeä on koettu juuri tänä aikana.
Jatkossa haluan ottaa kantaa juuri itsensä etsimiseen, ulkonäköpaineisiin, siihen miten sosiaalinen media vaikuttaa tähän kaikkeen. Tuntuu tosi hassulta taas kirjotella, mutta toivon että ne jotka lukevat tulevaisuudessa mun höpötyksiä vois samaistua niihin ja ehkä jopa saada niistä jotain uutta irti.
Haistellaan myöhemmin, - Riia
Otsikko: Paperi T - Sanat
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)