"Pakkopaita, mainoskatko, eikä todellakaan jatkoon"

Pienestä asti mua on opetettu luottamaan omiin mielipiteisiin ja siihen mikä tuntuu itsestä oikeelta. Tekemään päätöksiä sen mukaan. Skidinä näiden päätösten tekeminen ehkä tuli ilmi tilanteissa joissa ties tekevänsä jotain pahaa mutta oli pakko koska kaikki muutkin teki. Ryhmäpaineet oli tosi suuret, ihan ala-asteelta asti. Oon aina ollu sellanen ihminen joka on helppo puhua ympäri tekemään tyhmiäkin juttuja. En ajatellu aina omalla päällä. Muistan että elin tosi kauan, ihan lähi aikoihin asti sellasessa ajattelumaailmassa että kavereita on pakko olla, paljon, että vaikuttais jotenkin paremmalta ihmiseltä muiden silmissä. Että kaikki haluis olla mun kavereita. Ja sen eteen teki paljon tyhmiä juttuja. Lähti mukaan paikkoihin jonne ei koskaan ollut ajatellutkaan menevänsä ja vain toivoi parasta. Elin elämää näiden ihmisten kautta, enkä siis tosiaankaan itseni. Muistan kuinka paljon mietin aamulla mitä laitan päälle, jotta muut ajattelisivat että näytän kivalta. Käytin myös paljon rahaa nuorempana ostaen juttuja joita en voi nykyään sietää.

  Sairasta. Kun vihdoin tajusin että kavereissa merkkaa laatu eikä määrä niin niistäkin ihmissuhteista on saanu paljon enemmän irti. Pienet piirit tuottaa paljon enemmän iloa kun suuret, koska usein joukkoon mahtu yks sun toinen ihminen joka ei halua aidosti olla sun kaveri. Pari oikeesti hyvää ja luotettavaa ihmistä sun rinnalla on loppupeleissä ollu mulle ainakin paljon parempi. Oon tuntenut mun parhaimman kaverin 11 vuotta, ykkösluokasta asti. Ei löydy kaveripiiristä toista ihmistä joka olisi nähnyt mun jokaisen vaiheen elämässä, virheet, onnistumiset, kaatumiset, ihastumiset, erot, heikot ja vahvat hetket. Ja on ollu mahtavaa myös nähdä tämän ihmisen kasvavan ihmisenä.

 Jokainen ihminen saa loppupeleissä noin 80 vuotta täällä planeetalla. Sanoisin että kannattaa käyttää jokainen 24 tuntia päivästä elääkseen itseään varten, oli se sitten missä muodossa tahansa. Jos saisit valita elämän jossa et ehkä saa kaikkea maallista mitä toivot mutta rakastaisit itseäsi ja elämääsi ja osaisit arvostaa pieniäkin asioita tai elämän jossa saat kaiken maallisen mitä voit koskaan kuvitella mutta tunnet olosi joka päivä epävarmaksi ja tyytymättömäksi itseesi, kumman valitsisit?

  Kun oppii rakastamaan ja arvostamaan itseään huomaa paljon vääryyttä maailmassa. Ihmisiä jotka haluavatkin olla seurassasi vain jotta hyötyisivät siitä jotain. Asioita joista luulit olevasi kiinnostunut, mut et enää voisi välittää vähempää. Ja alat kiinnittää huomiota siihen miten kohtelet myös muita ympärilläsi. Älä siis koskaan tee mitään muuta kuin ole oma itsesi. Ja ehkä tässä iässä monilla nuorilla on minäkuva hieman hukassa, on vaikea määritellä itseään. Siitä ei kannata stressata. Anna itsellesi aikaa olla ja kehittyä siksi ihmiseksi joka haluaisit olla. Opiskele, koe ja näe mahdollisimman paljon. Rakasta itseäsi. Ja muista elää aina itseäsi varten. Se että etsit itseäsi ei aina tarkoita että olet hukassa.

"Pakkopaita, mainoskatko, eikä todellakaan jatkoon" on ote Pyhimyksen biisistä Paranoid 2. Mielestäni se kuvaa hyvin tätä tekstiä.

Haistellaan myöhemmin, Riia

"Perustuu tosipahtumiin, tai ainaki tosi todelle tuntuvii unii"

Päätin alottaa parin vuoden tauon jälkeen kirjottamaan taas blogia, nyt vähän eri muodossa. Nuorempana kirjotin niin sanottua lifestyle blogia ja nyt kun katon taaksepäin jo kauan aikaa sitten piilotettuja blogikirjotuksia niin oon ollu hyvin tunteiden vallassa. Miten helppoa olikaan 14-vuotiaan tytön elämä.

  Tähän alkuun haluaisin kertoa itestäni, blogin otsikosta ja siitä miksi palasin tänne höpöttelemään. Olen siis Riia, keväällä 18-vuotta täyttänyt opiskelijatyttö, toivoton romantikko, haaveilija, spontaani ja kolmen koiran iloinen omistaja. Asun vanhempien kanssa Helsingissä. Rakastan lukemista, elokuvia ja kirjoittamista. Aloitin juuri varmasti monta vuotta vievän projektin, nimittäin aloitin kirjottamaan omaa kirjaa! Siitä varmasti enemmän tietoa myöhemmin, mutta sen voin sanoa että oman kirjan kirjottaminen on ollut suuri haave jo useamman vuoden.

  Ala-aste ikäisestä asti oon rakastanut kirjoittamista, kirjotellut paljon novelleja joista yhden taisin jopa julkaista täällä kerran. En koskaan saa mitään kirjotuksia lopetettua, vaan ne jää aina kesken eikä tarinalle tuu onnellista loppua. Niin ei usein käy tosielämässäkään. Kirjojen lukemisesta ja elokuvien katsomisesta on ollut paljon apua, sillä kaikki loppuu joskus johonkin.

  Tätä blogia, "Sininen tunti", aloin kirjottelemaan puhtaasta omien mielipiteiden ulostuomisen halusta. Luulen että jokaisella nuorella tulee jossain vaiheessa sellainen aikajakso jossa uskoo kasvaneensa henkisellä tasolla. Tää kesä oli mulle sellanen aika. Opin tuntemaan itsestäni puolia joiden olemassaoloa en ollut ennen tiedostanut. Opin myös arvostamaan itseäni aivan uudella tavalla, rakastamaan itseäni ja sitä myötä myös rakastamaan elämää.

  Nimi "Sininen tunti" kuvastaa aikaisin aamulla olevaa hetkeä, joilloin kaikki näyttäisi olevan sinistä. Mulle se kuvastaa aikaa jolloin oon varmaan ollut eniten hereillä tän kuluneen kesän aikana. Monta mielenkiintoista keskustelua ja mieleenpainuvaa hetkeä on koettu juuri tänä aikana.

Jatkossa haluan ottaa kantaa juuri itsensä etsimiseen, ulkonäköpaineisiin, siihen miten sosiaalinen media vaikuttaa tähän kaikkeen. Tuntuu tosi hassulta taas kirjotella, mutta toivon että ne jotka lukevat tulevaisuudessa mun höpötyksiä vois samaistua niihin ja ehkä jopa saada niistä jotain uutta irti.

Haistellaan myöhemmin, - Riia

Otsikko: Paperi T -  Sanat