Pienestä asti mua on opetettu luottamaan omiin mielipiteisiin ja siihen mikä tuntuu itsestä oikeelta. Tekemään päätöksiä sen mukaan. Skidinä näiden päätösten tekeminen ehkä tuli ilmi tilanteissa joissa ties tekevänsä jotain pahaa mutta oli pakko koska kaikki muutkin teki. Ryhmäpaineet oli tosi suuret, ihan ala-asteelta asti. Oon aina ollu sellanen ihminen joka on helppo puhua ympäri tekemään tyhmiäkin juttuja. En ajatellu aina omalla päällä. Muistan että elin tosi kauan, ihan lähi aikoihin asti sellasessa ajattelumaailmassa että kavereita on pakko olla, paljon, että vaikuttais jotenkin paremmalta ihmiseltä muiden silmissä. Että kaikki haluis olla mun kavereita. Ja sen eteen teki paljon tyhmiä juttuja. Lähti mukaan paikkoihin jonne ei koskaan ollut ajatellutkaan menevänsä ja vain toivoi parasta. Elin elämää näiden ihmisten kautta, enkä siis tosiaankaan itseni. Muistan kuinka paljon mietin aamulla mitä laitan päälle, jotta muut ajattelisivat että näytän kivalta. Käytin myös paljon rahaa nuorempana ostaen juttuja joita en voi nykyään sietää.
Sairasta. Kun vihdoin tajusin että kavereissa merkkaa laatu eikä määrä niin niistäkin ihmissuhteista on saanu paljon enemmän irti. Pienet piirit tuottaa paljon enemmän iloa kun suuret, koska usein joukkoon mahtu yks sun toinen ihminen joka ei halua aidosti olla sun kaveri. Pari oikeesti hyvää ja luotettavaa ihmistä sun rinnalla on loppupeleissä ollu mulle ainakin paljon parempi. Oon tuntenut mun parhaimman kaverin 11 vuotta, ykkösluokasta asti. Ei löydy kaveripiiristä toista ihmistä joka olisi nähnyt mun jokaisen vaiheen elämässä, virheet, onnistumiset, kaatumiset, ihastumiset, erot, heikot ja vahvat hetket. Ja on ollu mahtavaa myös nähdä tämän ihmisen kasvavan ihmisenä.
Jokainen ihminen saa loppupeleissä noin 80 vuotta täällä planeetalla. Sanoisin että kannattaa käyttää jokainen 24 tuntia päivästä elääkseen itseään varten, oli se sitten missä muodossa tahansa. Jos saisit valita elämän jossa et ehkä saa kaikkea maallista mitä toivot mutta rakastaisit itseäsi ja elämääsi ja osaisit arvostaa pieniäkin asioita tai elämän jossa saat kaiken maallisen mitä voit koskaan kuvitella mutta tunnet olosi joka päivä epävarmaksi ja tyytymättömäksi itseesi, kumman valitsisit?
Kun oppii rakastamaan ja arvostamaan itseään huomaa paljon vääryyttä maailmassa. Ihmisiä jotka haluavatkin olla seurassasi vain jotta hyötyisivät siitä jotain. Asioita joista luulit olevasi kiinnostunut, mut et enää voisi välittää vähempää. Ja alat kiinnittää huomiota siihen miten kohtelet myös muita ympärilläsi. Älä siis koskaan tee mitään muuta kuin ole oma itsesi. Ja ehkä tässä iässä monilla nuorilla on minäkuva hieman hukassa, on vaikea määritellä itseään. Siitä ei kannata stressata. Anna itsellesi aikaa olla ja kehittyä siksi ihmiseksi joka haluaisit olla. Opiskele, koe ja näe mahdollisimman paljon. Rakasta itseäsi. Ja muista elää aina itseäsi varten. Se että etsit itseäsi ei aina tarkoita että olet hukassa.
"Pakkopaita, mainoskatko, eikä todellakaan jatkoon" on ote Pyhimyksen biisistä Paranoid 2. Mielestäni se kuvaa hyvin tätä tekstiä.
Haistellaan myöhemmin, Riia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti